GNP Energy -sähköyhtiön tarkastelu ja sähkön hinnan muodostuminen

Mainos

Kun kuluttaja valitsee sähköyhtiötä, tarjolla on monenlaista toimijaa. On helppo päätyä johonkin suurista, tunnetuista sähköyhtiöistä tekemättä sen enempää taustatutkimusta.

Taustatyö kannattaa kuitenkin aina. Miksikö? No koska siinä voi ensinnäkin säästää selvää rahaa. Toisekseen on hyvä miettiä oman kuluttamisen ja sähköyhtiön valinnan eettistä puolta. Siitä lisää seuraavassa ja kerromme myös, minkälainen sähköyhtiö on GNP Energy.

Miten sähköverkko toimii

Useat Suomessa toimivat sähköyhtiöt ovat napanneet kiinni siitä, että ekologisuus ja eettisyys nykyään ohjaavat kuluttajien valintoja yhä enevissä määrin. He mainostavat, että kun kuluttaja valitsee vaikkapa tuulisähkön, ydinsähkön, vesisähkön tai jonkun sortin ekosähkön, kuluttaja muka pienentäisi omaa hiilijalanjälkeään huomattavasti. Valitettavasti nämä korulauseet on tehty ihan vain mainosmielessä myyntiä edistämään. Niissä ei ole juurikaan perää.

Selitetäänpä tarkemmin: sähköverkko toimii niin, että se on itse asiassa iso sekoitus kaikkea sähköä, jota siihen on tuotettu. Ei ole millään tavalla mahdollista poimia sähköverkosta erikseen esimerkiksi eko- tai tuulisähköä tai mitään muutakaan tiettyä sähköä. Sähköverkko on kuin suuri tankki, jota eri sähköntuottajat täyttävät erilaisilla tavoilla. Kuluttaja tyhjentää tankkia aina samalla tavalla huolimatta siitä, millaista sähköä kuluttaja luulee käyttävänsä.

Kun sitten puhutaan sähkön tuotannosta, siihenkään kuluttaja ei voi omilla valinnoillaan vaikuttaa. Esimerkiksi vesisähkön määrä riippuu ainoastaan sateen määrästä. Kun sataa runsaasti, tulee vesisähköäkin paljon. Tuulivoiman tuoton määrä puolestaan riippuu sille myönnettyjen tukiaisten määrästä.

Miten sähkön hinta muodostuu

Jos ekosähköt ovat pitkälti huuhaata, mitä kuluttaja voi sitten tehdä ollakseen eettinen kuluttaja sähkön suhteen? Ainakin kuluttaja voi omilla valinnoillaan edistää sitä, että sähkömarkkinoilla on tarpeeksi kilpailua. Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla on joitakin muita huomattavasti isompia sähköyhtiöitä. Ruotsin kilpailuvirasto on antanut lausunnon, jonka mukaan olisi helpotettava myös kilpailijoiden pääsyä markkinoille. Myös sähkön hinnan kannalta olisi tärkeää, että markkinoilla olisi paljon kilpailua. Eettinen kuluttaja suosiikin hieman pienempiä sähköyrityksiä, ja näin edistää kilpailuasetelman säilymistä.

Suomessa sähkön hinta muodostuu kolmesta osasta joita ovat sähköenergia, sähkön siirto ja verot. Se osuus sähkön hinnasta, jonka kuluttaja voi kilpailuttaa on sähköenergia. Veroihin kuluttaja ei valitettavasti voi vaikuttaa ja sähkön siirrosta kuluttaja maksaa paikalliselle jakeluverkkoyhtiölle. Kannattaa kuitenkin tehdä se, mitä tehtävissä on eli miettiä minkä sähköyhtiön asiakas haluaa olla ja kenelle näin ollen maksaa sähköenergiasta.

GNP Energy Suomessa

GNP Energy on yksi Suomessa toimivista pienemmistä sähköyrityksistä. Se ei ole vielä kovinkaan tunnettu, mutta se toimii kaikissa Pohjoismaissa ja sen Suomen yksikkö sijaitsee Vantaalla. GNP Energyllä ei ole kunnallista tai valtiollista omistajaa vaan yhtiö on yksityisomistuksessa. Heillä on Suomessa vain yhdeksän työntekijää. Tästä huolimatta heidät saa hyvin kiinni tarvittaessa, asiakaspalvelu toimii sähköpostitse ja puhelimitse.

Tällä sähköyhtiöllä ei ole omaa sähköntuotantoa – se tarkoittaa, etteivät he hyödy sähkön korkeasta hinnasta mitenkään. Heidän liikeideansa on asiakkaiden energiakulujen pitäminen mahdollisimman pieninä. Jos valitset tämän sähköyhtiön omaksi sähköntoimittajaksesi, luot myös sähkömarkkinoille kilpailua, koska tämä pieni yritys haastaa sähköalan jätit.

Lisätietoa tästä yhtiöstä löytyy somen puolelta, esimerkiksi GNP Energy LinkedInissä. Heidän verkkosivuiltaan myös selviää, että he tarjoavat edullisia hintoja. Vahva kilpailija sähkömarkkinoilla!